Kilpisjärvi
Kilpisjärven osaston jäsenistä suurin osa kuuluu hälytysosastoon ja hälytysosaston jäsenistä lähes kaikki ovat mukana ensivastetoiminnassa.
Kilpisjärvellä harjoitukset on tiistaisin klo 18. Viikkoharjotuksissa harjoitellaan vuosittaisen harjoitussuunnitelman mukaisesti. Harjoitussuunitelman runko päivitetään vuosittain, mutta tietyt harjoitukset on käytävä vuosittain. Harjoituksia kuitenkin muutellaan tarpeen vaatiessa olosuihteiden mukaan. Harjoituksen vetovastuu on yleensä silloisella yksikönjohtajalla.
Kilpisjärven osuus hälytyksistä on jo kolmena vuonna ollut osastoista suurin, vuonna 2023 Kilpisjärven osasto osuus hälytyksitä oli 44 %. Kilpisjärven alueen hälytykset ovat pääsääntöisesti ensivastetehtäviä, liikenneonnettomuksia ja ihmisen pelastamisia.
Kilpisjärven VPK on saanut uudet asematilat käyttöönsä v. 2019. Kilpisjärvellä hälytystehtävien kesto on alueemme pisin, ja toimintaa voiaaan suorittaa yhteistyössä Norjan kanssa. Kilpisjärvellä suurin osa tehtävistä on maastossa suoritettavia tehtäviä, ja ensivastetehtäviä.
Hetan ja Kilpisjärven osaston koulutetut jäsenet vastaavat Enontekiön ryhmänjohtaja päivystyksistä ja näin ollen toimivat Enontekiön kunnan aluella tapahtuvissa hälytyksissä tilannepaikanjohtajina. Ryhmänjohtajia on tällä hetkellä Hetassa 3, Kilpisjärvellä 1 ja 2 pelastuslaitoksen työntekijää kuuluvat myös päivystysrinkiin.